25. joulukuuta 2014

24th of December

IMG_2930+PicMonkey CollagePicMonkey Collage2 Merry Christmas! Eilen tosiaan oli jouluaatto, viimeisen kalenteriluukun aika. Minulla on ollut tapana katsoa joka joulu Joulupukin Kuumalinja, mutta tänä vuonna se vain jotenkin jäi välistä. En tiedä johtuuko iästä vai mistä, mutta ei jouluni silti pilalle mennyt. Yhden aikoihin lähdimme viemään kynttilöitä ukin haudalle, toisille haudoille veimme jo tiistaina. Tullessa veimme samalla lahjasäkit tädilleni ja serkuilleni, mutta kukaan ei ollut kotona. Palattuamme kotiin yritin kuluttaa aikaani koneen ääressä, mutta aika tuntui menevän todella hitaasti! Veimme iltapäivästä mummolle naapuriin kaksi lahjaa, ja kuinka ihanaa olikaan nähdä mummo avaamassa lahjoja niin innoissaan! Alkuillasta isi päätti lämmittää saunan pitkästä aikaa, viimeksi saunottiin miltei vuosi sitten. Ja koska meillä on tapana aukaista lahjat saunan jälkeen, niin teimme siis eilenkin niin, tosin hieman normaalia myöhemmin. Lahjoista sitten myöhemmin lisää, tänään menemme nimittäin syömään paistia tädille!

20. joulukuuta 2014

Candles

IMG_0375IMG_0387IMG_0380IMG_0383
Neljä yötä jouluun ja oon enemmän kuin innoissani! Mummo oli sytyttänyt sisälle kynttilöitä, joita kävin sitten kuvailemassa (kotona kun en anna kynttilöitä polttaa, sillä vihaan kynttilöitä yli kaiken). Vanhempani ovat jo kaikki lahjat ostaneet ja minäkin olen jo heille lahjat ostanut. Lomakin alkoi minun osaltani jo torstaina, tänään olisi ollut kirkko mutta koska en ole kirkkoihmisiä niin päätin olla menemättä ollenkaan kouluun enää. Perjantaina kävin iskän kanssa siskontyttöni koulusta kotiinsa ja vietettiin siinä samalla yli tunti niillä, isi leikki lattialla autoilla keskimmäisen kanssa ja minä höpötin kummityttöni kanssa ruokapöydässä, vanhimmalla kun tuli kaveri koulusta kyläilemään samassa kyydissä. Tiistaina taas olemme heille kyläilemään menossa, tällä kertaa viemme myös joulupukin apurina lahjakassit heille. Muille sukulaisille jaamme lahjat alkuviikon aikana, riippuu milloin kukakin on kotona. Ensi viikolla siis tiedossa lahjojen jakelua, mutta myös äitini siskon luona tarjoiltavaa perinteistä paistia! Nam nam, tulee ihan vesi kielelle ajatuksestakin.

8. marraskuuta 2014

Busy days

IMG_0317
Heipähei! Koulu pitää minut taas kiireisenä enkä siksi ole kerennyt perehtyä blogini saloihin lähiaikoina sen kummemmin. Koeviikkokin alkaa pian, ja sitten minulla koittaa unelmajakson aika. Olen katsonut nyt kahden viikon aikana melkein kaksi kautta Gleetä, sillä päätin aloittaa koko sarjan alusta. Joulukalenteritkin on jo hommattu joulukuuta varten, jonka toivon tulevan todella todella pian! Viikko sitten keskiviikkona ostin ennakosta itselleni ja äitilleni liput 1D keikalle helsinkiin! Mitäs muuta, joululahjalistaa olen miettinyt valmiiksi. Isänpäivää vietellään sunnuntaina. Yliopistolla on ensi perjantaina abipäivä, ja minun edukseni kaikki haluamani luennot ovat aamusta!

28. lokakuuta 2014

A lot of things have happened

Hellurei! Pahoitteluni pienoisesta tauosta blogin suhteen, paljon on tässä tapahtunut taas. Ensinnäkin, viime torstaina sain tiedon että One Direction on tulossa ensi kesänä suomeen! Aivan huisin mahtavaa, tämän kesäinen keikka oli ruotsissa äitin kanssa mahtava ja nyt ollaan yhdessä menossa suomen omalle keikalle! Toivon mukaan saan huomenna ennakkomyynnistä liput. Toiseksi, olen nyt tässä perjantaista alkaen ollut kipeänä, tosin vasta sunnuntai-iltana flunssa paheni ja tässä kaksi päivää kotona olen nyt ollut. Viikonloppu menikin kaksissa 3vuotis-synttärijuhlissa käydessä. Talvikin ehti välissä käväistä täälläpäin suomea, mutta nyt lämpötila kipusi jo 10 lämpöasteen paikkeille ja lumisateen tilalle tuli rankkaa vesisadetta.. En tykkää yhtään ja kuten kuvista käy ilmi, haluan pakkasta ja lunta! Siitä minä tykkään.IMG_9385IMG_9395

19. lokakuuta 2014

Just pictures

Huomenna paluu takaisin koulunpenkille rentouttavan viikon jälkeen. Enää noin kuukausi unelmajaksooni! Kyllä minä tämän kestän.
IMG_0281IMG_0284IMG_0287

14. lokakuuta 2014

#TB Stockholm 13.-15.6.2014

Kesäkuussa tämä tyttö suuntasi ensimmäistä kertaa lentokoneeseen äitinsä kanssa. Lentomme lähti kotikentältä aamukuudelta, Arlandaan saavuimme jo aamupäivästä. Annoin äidilleni kartan junasta noustuamme ja kuinkas siinä kävikään, olimme kiertäneet yli tunnin ympyrää. Lopulta mutkan kautta saavuimme hotellillemme, jätimme tavarat huoneeseen ja lähdimme etsimään lähikauppaa. Illalla suuntasimme kauan odottamalleni 1D-keikalle, joka oli aivan mahtava. 24 tunnin valveilla olon jälkeen oli todella mahtavaa päästä hotellin sänkyyn nukkumaan. Lauantai-aamupäivän vietimme shoppaillen keskustassa ja loppupäivän kävelimme hotellimme lähistöllä katsellen muun muassa upeita kirkkoja. Sunnuntai-aamuna herätys oli aikaisin, sillä lentomme takaisin kotisuomeen lähti aamupäivällä paikallista aikaa. Helsinki-Vantaalla vietimmekin miltei koko sunnuntaipäivän ja illalla pääsimme mahtavan viikonlopun jälkeen kotiin iskän ja koirien seuraan.
PicMonkeyy2PicMonkeyyIMG_1700IMG_1706IMG_1656IMG_1691IMG_1673
(Keikkakuvat huonolaatuisia sillä ne on kuvattu kameralla hämärässä ilman salamaa)

23. kesäkuuta 2014

Shopping in Sweden

Nyt on viikko jo siitä kun tulimme takaisin Tukholmasta, mutta vasta nyt sain aikaiseksi väsätä koosteen ostoksistani. Lauantaina vietimme siis vain pari tuntia kaupoissa kierrellen, sillä kauppakeskus oli aivan täpötäynnä eikä siellä pystynyt kunnolla edes kävelemään. Jätin myös suosiolla pois vaatteiden ostamiset lukuunottamatta leggingsejä, sillä sovituskoppeihin jonot olivat kilometrin pituiset eikä minun hermoillani siihen olisi kannattanut ryhtyä.

IMG_9851IMG_9853
Marabou Oreo 18(19)KR Coop Konsum | Tic Tac 35KR/kpl Duty free | Click Mix travel value 45KR Duty Free
IMG_9860
Endless love-bodymist 139KR Arlandan lentokenttä (Victoria's secret)
IMG_9864
Babylips-huulirasvat 40KR/kpl H&M
IMG_9865
Sateenvarjo 60KR Monki | Minion-kuoret 99KR katukoju | kuoret 30KR H&M
IMG_9867
Laukku 75KR H&M | Leggingsit 80KR H&M

Lisäksi ostettiin kaksi neljän Läkerol-pastillirasian päkkiä ja isille kaksi karkkipussia.

20. kesäkuuta 2014

ONE DIRECTION - stockholm #2



Toinen osa Tukholman reissusta on täällä! (Klikkaa itsesi ensimmäiseen osaan) Säästin varta vasten tämän toisen osion kokonaan keikalle, jota olin melkein vuoden nyt odottanut. Kaikki oli yhdessä illassa, ja paljon meni myös ohi keikalla. Ei sen takia, että olisin pyörtynyt tai sen sellaista, vaan ihan vieressä olijoiden vuoksi. Edessäni oli joku yli-innokas pieni tyttö joka pilasi kaikki videot hyppäämällä suoraan kameran eteen, vieressä joku ruotsalainen tyttö töni pariinkin otteeseen ja takana kaksi teiniä pomppi vastoin saantöjä penkeillä. Mutta ihana keikka oli! ♥

IMG_1648

Oltiin äitin kanssa perjantaina (13.6) siis konsertissa. Vaihdettiin saman viikon tiistaina aiemmat seisomaliput ticnetin kautta istumapaikkoihin, jotka sijaitsivat viidennellä rivillä sektionilla 130. Tunnelma oli ainakin meidän katsomossa aika tyly sillä 1D aloitti 45 minuuttia aiottua myöhemmin, oli kuulemma ollut kaapeleiden kanssa ongelmia. Odotellessa ympäri areenaa pyöri ihmisaallot katsomosta toiseen, oli upean näköistä! Harmi etten saanut videolle sitä, akku kului sairaan nopeasti jo ennen pääesiintyjää puoliin väliin.

IMG_1656

Tätä kuvaa ei ole lainkaan zoomattu, ja tästä näkee ettei meidän paikat olleet mitkään parhaimmat. Mutta mikä parasta, nähtiin suoraan kaikkialle paikoiltamme! Oli vaan kauhean kylmä sillä katto oli auki ja tuuli oli aivan kamala, flunssanhan minä sieltä sain.

IMG_1673IMG_1674IMG_1680IMG_1691

Tää kuva yllä näytti paremmalta puhelimen näytöltä, mutta siis tää on mun suosikki laadusta huolimatta! Kaikki pojat katto suoraan meidän suuntaa joten onneksi kerkesin kuvan nappaamaan.

IMG_1706

En edes muista mikä kappale tässä menossa, akku oli pudonnut täysista prosenteista 30 prosenttiin jo keikan puolivälissä, joten oli pakko jättää kuvaaminen vähemmälle. Näin jälkikäteenhän on hyvä sanoa että "kumpa olisin ottanut sen matkalaturin mukaan.." Keikka loppui noin puoli 11 maissa illalla, jonka jälkeen odotettiin vielä yli tunti siellä jäätävän kylmässä ilmassa taksia. Jono vain jatkui ja jatkui meidän takanamme ja osalla oli vain shortsit ja toppi päällä, meillä äitin kanssa oli sentään pitkähihaiset mukana. Mutta ite rakastin keikkaa, äiti tosin seurasi vain Zaynin liikkeitä ja kysyikin jossain vaiheessa "keitäs nuo muut olikaan". :D

17. kesäkuuta 2014

stockholm #1

Kuten varmaan osa tietääkin, olin viikonlopun Tukholmassa. Kameraa en ottanut mukaani, joten nämä kaksi reissupostausta tulevat puhelinkuvien muodossa. Valokuvaaminen jäi myös vähemmälle, sillä jännitin niin kovasti lentämistä ja muutenkin kaikki oli minulle niin uutta ja jännittävää. Tämä ensimmäinen osa käsittelee yleensäkin koko reissua, toiseen osaan jätänkin sitten keikkakuvat ja fiilistelyt!

PicMonkey Collage

Meidän lento lähti Joensuusta kohti Helsinkiä aamukuuden maissa. Lentoaika oli puoli tuntia, mikä yllätti niin minut kuin äitinikin. Lento oli siis ihka ensimmäinen lentoni ikinä, ja kyllähän minä siellä oksensinkin kertaalleen laskun aikana. En ollut osannut varautua pahoinvointiin, joten piti ostaa Helsinki-Vantaan apteekista matkapahoinvointilääkkeitä jotka onneksi auttoivat. Korvatkaan eivät lukkiutuneet täysin, joten tavallaan rakastuin lentämiseen liikennöintitapana. Eksyttiin äitin kanssa lentokentällä ja löysimme itsemme jotenkin kummallisesti väärästä terminaalista, sillä emme löytäneet laukkujamme mistään. Kun pääsimme hakemaan laukkumme, saimme tietää että kukaan Joensuusta tullut ei ollut löytänyt laukkuhihnalle.
Arlandaan saavuimme puoli 10 paikallista aikaa, jonka jälkeen lähdimme Arlanda Express-junalla kohti Tukholman keskustaa. Etittiin hotelliamme yli tunnin ajan, sillä äiti ei osannut lukea karttaa laisinkaan ja päädyimme kiertämään kaupunkia ympäri aivan väärään suuntaan..

PicMonkey Collage2

Perjantai-päivänä emme tehneet mitään erityistä, istuttiin äitin kanssa hotellihuoneessa ja käytiin kävelemässä lähikaduilla. Tavoitteenamme oli löytää jokin kauppa josta saataisiin evästä illaksi ja pari korttelia hotelliltamme löytyi Coop Konsum -niminen pieni ruokakauppa. Nämä kuvat on otettu lauantaina, jolloin kävimme keskustassa ostoksilla. Valitettavasti emme pystyneet jäämään pitkäksi aikaa sinne, sillä väenpaljous oli aivan kamala. Tullessamme pysähdyin napsimaan pari kuvaa sivukaduista ja matkan varrella oli myös kirkko, jota päätettiin käydä ihastelemassa tulomatkalla. Kirkkoja tosiaan löytyi melkein joka kulmalta. Lauantai-illan vietimmekin hotellilla, aiemmin päivällä kun kävimme ostamassa Coopista herkkuja.

PicMonkey Collage3

Yövyimme Hotelli Birger Jarl Stockholmissa, joka sijaitsi Tulegatanilla. Huoneemme sijaitsi ylimmässä eli kuudennessa kerroksessa. Hotelli oli suuri, kuusi kerrosta vain huoneita sekä niiden lisäksi aulakerros ja kuntosali. Keskustaan oli noin vartin kävelymatka. Hotellimme lähellä sijaitsi paljon pieniä yksisuuntaisia katuja sekä kahviloita. Liikenne on kyllä niin kaoottinen Tukholmassa, joten päätimme kulkea paikasta toiseen jalkaisin tai taksilla. Kyllä huomattiin että oltiin kävelty oikeen urakalla, sillä sekä miulla että äitillä oli jalat niin kipeät lauantaina ettemme kävellä meinanneet kärsiä enää ollenkaan illalla. 

PicMonkey Collage4
PicMonkey Collage5

Meillä oli äitini kanssa yhteinen sänky, sillä huone oli tarkoitettu yhdelle tai kahdelle hengelle. Tykkäsimme todella paljon huoneesta, mutta yksi huono puolikin oli: siellä oli kamalan kylmä! Näkymä ikkunasta oli todella mukava, vähän vaihtelua kotipuoleen jossa näkyy vain omakotitaloja ja metsää. Hotellin alapuolella sijaitsi jokin pieni kirkko ja samassa rakennuksessa oli myös Spotify tiloja.

PicMonkey Collage6

Sunnuntai-aamuna koittikin lähtömme kotisuomeen. Kävimme hotellilla aamupalalla ja lähdimme kävelemään Central Stationille, jossa hyppäsimme Arlandan junan kyytiin. Helsinki-Vantaalle saavuimme puoli yhden maissa, emmekä tällä kertaa eksyneet joten meillä jäi rutkasti aikaa ennen seuraavan lennon lähtöä. Viisi tuntia vietimme jäätelöä syöden ja lentokoneita katsellen. Lentomme Joensuuhun piti lähteä 18.10, mutta se olikin 20 minuuttia myöhässä ja vieläpä potkurikone, joten sain lisäjännitystä tälle reissulle. Isi haki meidät lentokentältä ja kotiin pääsimme kahdeksan maissa illalla. Voi sitä koirien riemua kun tultiin kotiin, mutta loukkaantuneita olivat koko eilispäivän..

24. tammikuuta 2014

Winter pictures

IMG_9385IMG_9387IMG_9389IMG_9395IMG_9401

Pakkanen paukkuu mutta iloisuuteni ei lopu! Paitsi että koulua kohtaan, sillä nyt on alkanut masentamaan koulun käynti niin pahasti että. Kuluneen jakson aikana on tullut lintsattua ensimmäiset oppitunnit ikinä, eikä sopiville ajotunneillekaan tahdo löytyä sijaa opettajan kalenterista. Kaikki mättää, paitsi valokuvaus: sain omasta mielestäni upeita kuvia viikko sitten pakkasen paukkuessa -20 molemmin puolin! Ja viime viikon torstaina (16.1) sain silloisen viikon maanantai-iltana tilaamani union jack-kuoret puhelimeen tosi lyhyellä toimitusajalla. Kannatan siis tilaamista mitasaisiolla.fi kautta! Nyt viikonloppuna aion aloittaa lukemisen kokeisiin, ja lukea myös äidinkielen kirjan loppuun (80 sivua jälellä, huoh). Sunnuntaina menen taas kerran keilaamaan samaan paikkaan ja samalle radalle, mutta tällä kertaa hyvän kaverin seurassa! Tänään vietän iltani television ääressä, huomenna elokuvia ja lukemista. Everybody, enjoy your weekend!